Kuupulun kevään herääminen

Ihmeellinen Kuupulu on suuntaamassa kohti uusia seikkailuja tänä keväänä. Yhtye kokoontuu yhteen verrattain harvoin – muutaman kerran vuodenkierron aikana -, mutta jokaisessa tapaamisessa kipinöiden sinkoillessa syntyy uutta, täysin ennalta-arvaamatonta musiikkia. Improvisaatio ja taidelähtöinen kokeilunhalu on hyvin keskeistä biisien synnyttämisessä, ja siksi kaikki sessiot nauhoitetaan – useimmiten valmista tulee jo ensimmäisellä otolla. Sounds-osiossa löytyy jo rutkalti Kuupulun sessionauhoituksia kaikkien kuultavaksi. Tämän kevään ensimmäiset sessiot pidetään Roopen ja Tuulian studioilla Vihtarissa ensi viikonloppuna.

Nyt suunnitelmissamme on tehdä ja julkaista tämän vuoden aikana levy, ja uskon että se syntyy samanlaisella omaleimaisella vaivattomuudella kuin kaikki muukin mitä teemme. Myöskin esiintymisiä on kaavailtu, joten seuratkaa tätä kanavaa!

Kuupulun lyhyt historiikki löytyy Kallen blogista.

Eka keikka, First gig

Joensuun asemalla Kulttuurikahvila Laiturilla 
saimme kunnian esiintyä 
Vadelmat Laiturilla-tapahtumassa 3.8.2018 
bluesyhtye Rattlesnake Shakersin lämmittelijänä. 
Ensimmäisen keikan kunniaksi 
taivas repesi ja ukkonen siivitti matkaa...

At the train station of Joensuu, 
Kulttuurikahvila Laituri, 
we had the honour of performing before 
Rattlesnake Shakers 
in Vadelmat Laiturila event 3rd of august 2018. 
The sky broke in tiers and thunder 
to contribute to our journey...
QP-L18-03

Miksi Kuupulu? Why Kuupulu?

Kuupulu syntyi usean pitkään hautoneen 
ajatuksen kokonaisuutena.
Vuosien varrella tekstejä, 
runoja ja pieniä tarinoita paperille.
Sähköisen, koneellisen musiikin ja orgaanisemman,
soittimilla soitetun musiikin yhdistäminen.
Spoken word ja lyriikka, koneet, sähkö, basson syke
ja kitaran sointi.
Suomennos NASAn nimityksestä kuulennoilla nähdyistä 
lentävistä asioista.
Koneet taka-alalle ja Kuupulu materialisoituu 
sielun viulusta, syvästä basson sykkeestä,
ulottuvuuksia etsivän kaihon kitarasta,
sanoista ja kilahduksista.
Matka alkaa... 

A combination of many long-thought thoughts. 
Texts, poems and short-stories emerging to paper. 
Interests in combining electronic, machine-made 
with organic sounds. 
Spoken word and lyrics, machines, electricity, 
bass beats and guitar. 
Traslation fom NASAs name for 
unidentified flying things during moon flights. 
Shifting machines to background 
and Kuupulu is materialized 
from the violin of the soul, 
the deep bass heartbeat, 
the guitar searching for dimensions, 
words and pings. 
The journey begins..